niin pöljänä olisin häntä pitänyt. Autoilu on varmaan se asia, joka minua tänne tulemisessa eniten jännitti. Ihan kivaahan autolla ajaminen on, mutta kyllä mä yleensä mieluummin istun kyydissä ja annan muiden ajaa. Nyt kun olen muutaman kerran ajanut välin hotelli-koulu-hotelli ja kerran jopa poikennut käymään yhdessä kauppakeskuksessa, niin eihän se niin kamalaa olekaan. Liikennekulttuuri on täällä aikamoista, etuajo-oikeus tuntuu olevan sillä jolla on hienoin auto, mutta toisaalta tilaa annetaan hienosti ja liikenne on sujuvaa. Ainakin tähän asti autoilut on siis mennyt tosi hyvin. Voi olla, että mieli muuttuu, kun pitää päästä jonnekin muuallekin kuin koululle…
kolikko (tai oikeastaan simpukka) on hyvä maamerkki koulumatkalla
Onneksi taksikyydit on halpoja, eilen käytiin Ikeassa noin kolmen kilometrin päässä ja taksimatka sinne maksoi huimat 11 dirhamia eli noin 3 euroa. Kun nyt ei vielä kokkailut onnistu, niin lähimpänä kotiruokaa on Ikean lihapullat ja kerrankin lapset oikein vaatimalla vaativat päästä Ikeaan. Samalla reissulla huviteltiin kävelemällä koko kauppa läpi ja miettimällä mitä kaikkea sieltä ostetaan, kunhan päästään muuttamaan.
Taksilla ja autolla ajelun lisäksi olen liikuskellut täällä aikani kuluksi myös jalkaisin. Hienot on puitteet ja maisemat käydä kävelylenkeillä, paikallisille on vaan ilmeisesti jokseenkin käsittämätöntä, että joku kävelee jonnekin. Vähintään kerran lenkin aikana taksikuski tööttäilee tai jää vihreisiin valoihin odottamaan, että tulisko tuo kävelevä raukka kyytiin. Pientä parannettavaa olisi noissa kävelyreiteissä, hienosti on toki jaettu kävely- ja pyöräilyalueet, mutta sitten se kävelyreitti päättyy yllättäen pensaaseen tai vieressä kasvavien puiden oksat roikkuu niin matalalla, että osuvat jopa minua päähän.
Kaiken kaikkiaan asiat on mallillaan, pieni koti-ikävä vaivaa, mutta ei Suomeen, vaan sinne meidän uuteen kotiin. Toivottavasti huomenna alkava neljäs hotelliviikko on viimeinen. Peukut pystyyn!